perjantai 26. heinäkuuta 2013

. VÄLIAIKATIEDOITE .

Tiedoite arvon kuulijoille,

Olemme vielä hengissä ja valmiina jahtaamaan. Kalassa olemme hieman tässä välissä käyneetkin, mutta saaliit ovat olleet ********* lukuunottamatta muutamaa reissua. Talvella saatiin hieman madekeittoa ala päijänne, ja joitan ilon hetkiä on ollut alku kesästäkin. Mutta muiden kiireiden takia hyvin heikkoa. Jahtaaminen on kyllä ollut mielessä koko ajan, ja jahti-välineitä olemme päivittäneet sitäkin tiuhemmin.

Mutta, KALAJAHTI 2013 reissu on käsillä. Elokuun 9. päivänä starttaa auto Helsingin kiireisiltä kaduilta kohti tuntematonta, myös kohti vesiä missä emme ole koskaan matojamme uittaneet. Kalastuskohteita on kuusi, aikaa viikko. Kilometrejä noin 1000. Jahti2013 paidat teetetty, siimat punottu ja koukut teroitettu. THE GAME IS ON! STAY TUNED!


tiistai 22. tammikuuta 2013

. VOIHAN NINNANNUNNA .

Niin... pakkasta oli...sisällä, ulkona ja myös kalasaalis jäi pakkasen puolelle.

Perjantaina 18. tammikuuta saavuimme mökille Etelä-Päijänteelle hyvään aikaan; valoa oli vielä jokunen tunti. Olimme siis karanneet aikaseen aamulla jo tehtävistämme ja vastuu-asioista. Kun oltiin kiipeilty piippu-pelti pois ja saatu kamat sisätiloihin, laitettiin hieman mökkiä lämpeämään.


Muutenhan mökkiä ei olisi tarvinnut heti lämmittää mutta meillä oli jotain aineksia minkä toivoimme pysyvän tietyissä lämpötilassa. Tosiaan mittari näytti perjantaina parhaimmillaan -30c. Pakkasesta huolimatta askareet maximi nopeudella läpi, kamat pulkkaan ja jäälle. KALAA OLI SAATAVA!


 No eihän niitä kaloja tietenkään näkynyt huolimatta eri syvyyksistä, eri ottipeleistä ja tekniikoista joita koetettiin. Jääkin oli ihan tarpeeksi paksua halvimmalle kairalle mitä markkinoilta löytyy. Paljon kokemusta taas siis jäi känsien valoittamiin käden käppyröihin. Pilkittiin ihan sysipimeään asti ja muutama sportstrinnkkikin nautittiin. Painuttiin pehkuihin hyvissä ajoin. Minulla, Jahtaaja56:lla kun oli univelkaakin kertynyt jonnin verran. Legendaarista "juustonaksuepisodia" ei illalla nähty.

Lauantai aamuna olo oli kankea kun vanhemmallakin vaarilla, ja ei ihan heti silmien avautuessa kyennyt kalaan lähteä. Mutta lähestulkoot heti melkein kuitenkin. Hieman masiksissa pakattiin kamat pulkkaan koska edellisenä päivänä järvi oli jättänyt miehet niin kylmäksi. Mutta patikoidessamme kohti lähes varmaa parasta kalapaikkaa, alkoi hieman mieli parantua ja hymyäkin hien ja kiroilun sekaan mahtui. Päätimme ottaa pari parvea isoja affenia alkuun ja siirtyä niiden jälkeen haukijahtiin!

Kun päättäväisyytemme oli murskattu totaalisesti muutamien tuntien jälkeen, alkoi selitysten haku..miksi ei se kala syö. Ei näpyn näpyä..ei mitään eloa koko järvessä. Ainut mitä voitiin ajatella että hurja matalapaine olisi saanut kalat pysymään syömättä.

Eli lauantainakaan ei sitten saatu kalaa...ei paria isoa ahvenparvia..ei haukia..ei mitään. Pimeän tullen sitten peukalot suussa makuupusseissamme ihmeteltiin tätä vääryyttä.. Hieman myös puhuttiin että pilkkiminen on ihan perseestä.

Sunnuntaina tuntui siltä että ei edes kannata lähteä jäälle, joten pikkuhiljaa tehtiin mökkiaskareet ja lähdettiin liukastelemaan takaisin kotia päin.


Kertokaahan arvon lukijat jos on tietämystä tuosta matalasta ilmanpaineesta talvella. Missä SYÖVÄT kalat silloin mahdollisesti järvivedestä voi löytää? Ja muitakin vinkkejä otettaisiin mielellään vastaan. Lähinnä kalastukseen liittyen.

Vaikka kokemus pilkkimisestä oli tällä kertaa masentava, eise lannista tosi kalamiehiä pidemmän päälle. Nyt tiistaina kun asiaa miettii niin ehkä sitä pilkkimistä pitäisi taas päästä pian koettamaan :D

Seuraavaksi suunnitelmissa kirrelammelle pilkkikamojen kanssa meno, meri pilkkimistä ja ehkä talvi verkkoilua. Eikä välttämättä tässä järjestyksessä! 

jahtaaja56 kuittaa...PEACE OUT

maanantai 14. tammikuuta 2013

. TAUOLTA PALUU .

Uusi vuosi, uudet trikit ja kynät. Hyvää alkanutta vuotta 2013 kaikille.

Uusi pohja vaihdettiin blogille, vuodenaikaan sopivammilla väreillä ja jahtaaja56:n taiteilemalla upealla headerilla!

Pilkkikausi on käynnistynyt, ja pienempiin vapoihin totuteltu hyvin varovasti. Kuten kaikki miespuoliset kalastajat tietävätkin, talven tullen vapojen pieneneminen on väistämätöntä.. noh noh, mites tää ny lähti jo tässä vaiheess..

..sitten asiaan välillä. Ensimmäinen kokeilureissu takana merellä lauantaina 12.01. Lähes 3tuntia viihdyimme -12 pakkasella, tuulta n. 5-6m/s, joka meitä tosin ei ajanut pois, vaan päivän muut suunnitelmat. Kalastus alkoi kymmenen jälkeen, ja loppui yhden pintaan.  Kokeilimme sekä tasureita, pystäreitä ja jopa jigiäkin. Noin 30 reikää tehtiin, kokeiltiin eri syvyyksistä, eri tekniikoita, ja käteen ei valitettavasti jäänyt kuin kokemus, yksi jäältä löytynyt kiiski,


 ja johnnyboyn Airamin "kahvioksennuksen" jättämän kahvin tuoksu.


Vasta-alkajia tässä muodossa lähestulkoon olemmekin, joten taas on aika opetella jotain kalastukseen liittyvää lähes alusta asti.. Kuinka ikävää olisikin jo osata ja tietää kaikki kaikesta joka hemmetin kalastusmuodossa, mitä ihminen onkaan keksinyt :)

Perjantaina 18.01 retkikuntamme suuntaa viikonlopuksi mökille harjoittelemaan pilkkimistä oikee kunnolla. Katsotaan miten toimii tämä jo legendaariseksi osoittautunut lähes 100% varma kalapaikka talvella. Käsi käy, vapa heiluu ja kaira poraa minkä kerkee.


Me jatkamme kohti uusia reikiä, tehkää tekin niin! Muistakaa myös turvallisuus. Pysykää tajuudella!




tiistai 30. lokakuuta 2012

. JIGIDI-JIGGAILUA .

Tervehdys pitkästä aikaa.

Kirjoitukset jääneet vähälle, vaikka muutamat jiggausreissut ollaa keretty tässä järjestämään. Kylmähän näillä reissuilla on kuin siperiassa totuttuun kesävispailuun verrattuna, joten vaatetta on saatu kaivaa aina talvivarastoista saakka, jotta seisoskelu ei tekisi meistä jääveistoksia tanassa olevine virveleineen.

Viimetteeks käväsin yksinään kokeilemassa parikolmetuntia ilman tulosta, lukuunottamatta paria jigimenetystä, siimasoppaa ja siimojekatkomista. Jahtaaja56:lla oli ylitsepääsemättömiä esteitä. Reissun kohokohdaksi taisi jäädä se, kun erään kalamiehen kanssa juttelin, ja tämä olikin ainakin kerran eksynyt lukemaan blogiamme :)

Välireissulla muutama tunti viskelyä, sormet jäässä, kädet känsillä, tuloksena pienin ikinä nähty kuha jahtaajan jigissä.. Oliskohan ollu 10cm luokkaa, eli ei IHAN mittakala. Samaa kokoluokkaa oli yksi ahven myös aiemmin illalla. Jigejä taas hukattiin muutama kipale, kuten yleensäkkin.

Paras reissu näistä oli kaukaisin, josta tuntuukin jo aikaa olevan.. huh. Ei mitään ihmeellistä sinänsä. Alkuun nappasin ilmeisesti samasta ahvenparvesta kolme yksilöä. Jahtaaja alkoi jo kiristellä hermojaan, kun samaan kohtaan heittäessä ei vain osunut kohdalle, vaikka jigipää, ja jigin väri olivat tismalleen samat kuin itselläni. Ahvenet häipyivätkin sitten suunta tuntemattomaan, koska emme heitä enää tavoittaneet seuraavan tuntiin.

Ahvenia jahdatessa nappasi jahtaajan vapaan kuha, koko siinä 37cm kohdilla. Koko kesän ollaan eletty siinä uskossa, että 40cm on kuha alamitta, mutta toisin kävi kun lukasin netistä tosiasoita. Kuitenkin, tämän laitoimme takaisin kasvamaan, ja heittely jatkui. Hetken fiilinkiä pyöriteltyä päässäni tokaisin sen ääneen: Nyt tuntuu siltä että nyt jahtaajalla aukes hana.. Saman totesi siinä sitten itse jahtaajakin. 4kuhaa nostettuaan, loppui tämä lysti.Yksi 37cm, pari 35cm, ja yksi 30cm kuhat jäivät kuitenkin illan saldoksi. Kotiin vietävää ei tällä kertaa siis ollut, vaikka kala söikin jonkin verran.

Nyt alkaa olemaan semmonen tilanne, että kuitusiimat on loppu, joten jos jiggaamaan tahtoopi, ni on käytävä kaupan kautta. Tietty jonkin sortin haukireissun tähän voisi vielä virittää, ennen kuin jäät estävät virvelöinnin kokonaan. Haukea emme olekkaa merestä saaneet koko kesänä, mikä on mielestäni ehkä hieman outoa, taikka sitten kalastustavat, ja paikat merellä ovat pitäneet meidät hauista kaukana.


Tavan mukaan joku kuva on lisättävä.. Tässä raitapaita huonolla kuvalaadulla :)

maanantai 15. lokakuuta 2012

. JIGIPÄÄ-SPONSORIA ETSIMÄSSÄ .

Nonniin, pientä päivitystä syysiltaan. Jahtaamassa ollaan Johnnyboyn kanssa käyty tässä jotakin kertoja heikolla menestyksellä, paitsi viimenen kerta olikin jo hieman hienompi reissu. Ellei sitten lasketa rahana sitä kasaa jigipäitä joita jätin pohjaan.

Hyvällä kuhapaikalla Stadin rannalla käytiin joku viikko sitten jolloin taisi ainokaiseksi päätyä pienenpieni kuhan puikula. Muistaakseni tuuli niin että vieläkin hieman leegot kalisee. Toinen kerta oli kun päätimme mennä koittamaan "catch and release" meiningillä likaisia kuhia Vanhankaupungin kosken suvannosta. Vesi oli tuolloin melkeen kuin musta maitokahvi vaahdolla. Kalaa ei tullut muuta kuin säälittävä hauenpoikanen. Keskellä suvantoa molautteli isompi jalokala aika ajoin, mutta kohteliana kavereina ajankohdan takia sitä ei edes yritetty. Tai ainakaan heitot eivät sinne yltäneet. Lupia ostaessa Meri-infosta meille kerrottiin että lipo'ajat vetävät taimeniakin haaviinsa, jotkut jopa 4-5 kappaletta päivässä. Tätä ei uskottu heti, eikä edes lähtiessä paikalta kun olimme nähneet lipoajien saavan vain muutaman särkikalan.

Mutta sitten iltaan hyvällä kuhapaikalla, joka muutti käsityksiämme kalastuksesta lopuiksi ajoiksi. Siis ihan normi reissuhan se oli, mitään ei saatu ja kaikki meni. Ei vaiskaan, jahdin korkkasi johnnyboy luultavasti joidenkin mielestä ihan "hyvällä ahvenella", joka päästettiin tietenkin takaisin. Minä jätin siinä aikani kuluksi kympillä jigipäitä pohjaan kunnes korkkasin ensimmäiseni, särkikalan. Ensimmäinen särki joka tullut virvelillä, wu huu. Siitä sen kummemmin masennuttua, aloin taas koristelemaan pohjaa jigipäillä(honkkarista saa yleensä hyvin kymppikoon päitä, joita lähes aina käytämme). Kunnes, Johnnyboyllä KOVA VETO päällä! Kalaa sen kummemmin väsyttelemättä kelaus rantaan ja minä kumarruin ottamaan kalaa naamasta kiinni ja siirto kuivalle maalle. Hyvän kokoinen ruokakuha, ja koko kelausmatkan vääntö kruunasi fisun. 42-45cm. Kuhan noston jälkeen samalta suunnalta selviä yrityksiä mutta mitään ei kunnolla kiinni. Sitten olikin hetken hiljaista lukuunottamatta kirosanoja, jotka kaikuivat sillan alla minun jättäessä jigipäitä pohjaan. Taisi Johnnyboykin minua jo hieman kirota, ainakin salaa, yhteiset jigipäät kun ovat käytössä. Johonkin väliin sain pari pientä apporaa, toinen silmien välistä, ja toinen silmästä kiinni. Tarkkaa puuhaa.

Johnnyboy alkoi taas lämmetä...kala kiinni, hyvää vetoa alas ja sivulle. Ruokakalaa kun oli vasta se yksi kuha, rehti kelaus ja taas naamarista kalaa kiinni ja kesytys rannalle. Kalan ollessa mittannen ja yli, niin ei muuta kun polkupyörän U-lukkoa naamaan ja veret ulos.



Ei siinä, heittely jatkuu ja jostain syystä saan tunteen että nyt saan jonkun oikean kalan, ja sanon sen vielä ääneen heittäessä. Jigi pitkälle ja pohjaan, pari metriä nypyttelyä ja siiman heilahtaessa rankka vastaveto. KIINNI! Kala vetää yllättävän hyvin vastaan ja oletin jo hieman isompaa kuhaa. Loppuun asti kala taistelee kuin jalokala ja rannassa kalan nähtyämme jo hieman ihmeteltiin että mites normi mittakuha noin äkäinen on. Kala ylös ja suut ammolle. Sehän on taimenkuha, hä? Ei me nyt mitää kalastus-insinöörejä olla mutta ehkä kalan tunnistus olisi voinut olla hieman tarkempaa tässä vaiheessa. Kalasta muutamat kuvat ja takaisin veteen turvallisesti. Hetken päästä Johnnyboy heittää että ehkä se olikin TURSKA! Kännykän kautta googlesta kuvaa ja turskahan se, epäilemättä. Mutta mitä se teki rannalla parin metrin syvyydessä ja miksi taisteli alusta loppuun? Se jää arvoitukseksi. Turskaa en koskaan ole nähnyt muuten kuin kalapuikko-muodossa, joten hieno päivä ja ensimmäinen turska ylös!


Tästä sitten jatketaan kohti talvea. Veneen hankkiminen Helsinkiin koko ajan kuumana topikkina, mutta kaikki ajan kanssa. Nyt vaan säästöpossua rikkomaan jotta saadaan vielä muutama jigipää ennen kuin jäät tulee! Sitten keskitytäänkin pilkkimiseen! STAY TUNED!

torstai 4. lokakuuta 2012

. Kivinokka 29.09 .

HOI.

Kävästiin 3tunnin jiggaus-pikasilla Kivinokassa. 0900 alkoi jigit lentämään maitokahvin väriseen meriveteen. Keli tuntui olevan jopa liian hyvä, välillä meinas aurinkokin jopa hieman lämmittää.


(Kuvasta ei välity veden väri.)

Haravoitiin suhteellisen tarkasti kaikki paikat läpi, erivärejä ja jigimalleja kokeillen. Känsiähän siinä vain tuli käsiin, norttia palo, ja jigejä jäi pohjaan normaalia huomattavasti enemmän. Meininki oli siis vähä niinku laittas rahaa pankkii. Näpyn näpyä ei tainnu olla kummallakaan.. Ei siinä, eihän sitä aina voi voittaa. Seuraavalla kerralla tutummassa paikassa jiggailua.. Onnea meille siis \o/.

Pitäkää vavat tiukasti tanassa, niin teemme mekin. johnnyboy3000 kuittaa!

  

maanantai 24. syyskuuta 2012

. VENEEN NOSTO .

Nonniin.. mökkivene nostettu, pesty ja tuupattu talliin odottelemaan ensi kevään riemunkiljahduksia. Koko homma hoitui vesisateessa... tietenkin. Mökillä ehdittiin myös kalastaa eri muodoissa, ja jotakin päätyi myös maistiaisiksi.

21.09.2012 perjantaina oli tarkoitus heti mökille päästyä vetää uistimet uistoon ja ajella rauhassa sadan pinnan paikalle jiggaamaan. Matka Helsingistä mökille viivästyi muutaman innokkaan rallikuskin takia. Motarin alussa jonoteltiin noin nelkytä minuuttia muutaman auton sivuun siirtoa kunnes päästiin volvolla humisevaan matkavauhtiin. Mökille saavuttua, kamoja äkkiä veneeseen, soitto kotiin ja KALAAN! Aikaa ei ollut hukattavaksi minuuttiakaan, koska mökillä oli myös paljon töitä tehtäväksi.

Vene irtosi laiturista Kapteenin eli minun kellon mukaan tasan 18.32.  Kellonaika saattaa hieman heittää, koska en muista yhtään koska vene oikeasti irtosi. Mutta se ei ole nyt tärkeää. Uistelimme vanhan hyvän paikan läpi. Ei mitään. Uistelimme uuden hyvän paikan läpi. Ei mitään. Toivoa ei menetetty tietenkään, olihan jahtipaidat vasta lämpeämässä. Pääsimme kalapaikalle josta tulee kalaa yhtä monena päivänä vuodessa kun Chilen Bahia Felixissä sataa. Nyt oli niistä muutamasta päivästä se että kala ei syönyt. Pinta muhisi pienestä kalasta mutta isot ei suostuneet syömään. Se ei juurikaan lannistanut meidän intoa, koska illalla oli tiedossa tuulastusta Honkkarista ostetulla seitsen piikillä. Mökille syömään, ja taidettiin hieman hommiakin tehdä.

Pimeän tullen suunnistettiin pienin päälamppujen turvin takaisin hyvälle kalapaikalle kaislikoita katkomaan. Keulamiehenä aloitti Johnnyboy3000. Seitsenpiikki jäi kylmäksi puolentunnin yrityksen jälkeen. Vaihto ja minä keulaan. Muutama kilonen lipui ohi pelko silmissä nähtyään minut hullunkiilto silmissä veneen keulassa ja alkoi jo tuntua että tuulastus on aivan perseestä. Ja niinhän se olikin... Kalaa ei tullut. Välillä kuskiakin hieman väsytti... :D Mutta tämähän ei taaskaan lannistanut tosi kalamiehiä. Rantaan, hakemaan muutama oksa haapaa ja katajaa. Saataisiimpa edes seuraavalle päivälle savustus vehkeitä. Taidettiin vielä hommiakin tehdä illalla. Nukkumaan.

Lauantaina kumpikaan ei myöntänyt painaneensa herätyskelloja kiinni ja herättiin vasta kymmenen aikaan. Aamupala romua naamaan ja hieman mökkihommia. Suunnitelma päiväksi oli suunnata päijänteen parhaille taimen vesille. Kaverilta oli lainassa hyviä vaappuja jota hän valmistaa. Ajeltiin vavat tanassa ympäri taimen vesiä..kylmäksi jätti. Päätimme suunnata edellisvuosina toimineille kuha paikoille.. Kärsivällisesti muutamat kasit pyörittiin paikoilla ilman saalista. Tästä jatkettiin pienen "potkurin kiville hipasun" jälkeen takaisin tukikohtaan maistamaan evästä. Täytyy tässä kohtaa muistuttaa että vesi oli taas laskenut, ja meidän tutka on ollut koko kesän surun murtama, eli rikki.

Alkoi olla ideat lopussa kalansaannin suhteen ja lähdettiin jonkin logiikan voimin paikkaan mistä ei koskaan ole kalaa noussut. Uistelua eri syvyyksistä, ja eri uinneilla..HILJASTA. Jotakin kellon aikoja eteenpäin päätettiin että nyt on saatava lihaa, kun mökillä oli vain muutama peruna ja lähdettiin siihen yleensä toimivaan kalapaikkaan.

Päästiin pelipaikoille. Jigissä ahven actionia mutta irti... Hauki actionia ja nekin irti.. Usko, toivo, ja rakkaus alkoi uupua kalastukseen. Jatkettiin jääräpäinä heittelyä pimeän saapumiseen asti. Vaihdeltiin hieman paikkoja ympäri varmaa paikkaa. Juuri kun olimme luovuttamassa vaihdoin HEVOSVAPAAN(uistelussa käytetään hieman isompia vehkeitä, ja niitä kutsutaan isojen vehkeiden nimillä) jossa oli kiinni 12cm amblulanssi jesse... Epäonnistunut heitto 3 metrin päähän veneestä. Kelaus alkaa ja jarru alkaa huutaa!! Johnnyboyltä putoaa vapa kädestä, kaivaa haavin ja iskee sen veteen. Huomaan HEVOSVAVAN kaaresta että nyt on hieman isompi kala kiinni ja samalla saadaan jo ensimmäiset silmänilot kalasta. HAUKI, hieman isompi... Kala vetää muutama kunnon vedot syvyyksiin ja isken jarrua vaistomaisesti hieman kireämmälle. Johnnyboy toimi haavin kanssa mallikkaasti tunkemalla sitä metrin syvyyteen ja sain vedettyä kalan sen päälle. Kala oli eri mieltä haaviin menosta ja veti vielä yhden kunnon ampaisun...sormijarrua ja kesytys Johnnyboyn hyvin pitelemään haaviin.. Kala nousee ilman suurempia väsytyksiä veneeseen..meidän tyyliin. Hetkeen ei oltu nähty 9kg kalaa joten pienet metelit saattoi päästä. Jesse vaapun takakoukku oli kalan kidassa sen katkastua koukkulenkin ja etukoukku oli taipunut. Muuta ruokakalaa kun ei ollut ja oli jo sysipimeää, päätimme ottaa kalan syötäväksi. Kala tainnutettiin nyrkein, tottakai. Tästä lähdettiin rantaan savustusvehkeitä sytyttelemään. Kala osiin ja syömään.. Maku hyvä, koostumus sitä perus vanhan hauen puumaista purua.

Eise mahtunut kuvaan

Ihan hyvä mökkikauden päättäjäisreissu sitten loppujenlopuksi. Niin...Johnnyboyn pudottama vapa nostettiin veneen keulaan tarttuneesta siimasta varman kalapaikan pohjasta :D

Seuraavaksi luvassa kalastusta merellä...STAY TUNED!!!